Tanssitaidetta ikäihmisille
”Kyse ei ole vain siitä, että seniorit pääsevät tanssimaan vaan siitä, että heillä on korvaamatonta annettavaa lajille, vaikka he eivät olisikaan ammattilaisia.”
Susanna Leinonen, koreografi
Nykytanssia ja yhteisöllisyyttä ikäihmisille
Tanssitaidetta ikäihmisille on Susanna Leinonen Companyn yhteisölähtöinen kulttuurihanke, joka on vuodesta 2021 lähtien tuonut yhteen ikäihmiset ja nykytanssin. Hankkeessa ikäihmisten elämänkokemus ja taiteellinen ilmaisu kietoutuvat yhteen nykytanssin keinoin, luoden uusia tapoja ilmaista itseään ja pysyä aktiivisina. Hanke on osa Helsingin kaupungin iäkkäiden kulttuuritoiminnan edistämistä ja sen tavoitteena on tukea toimintakykyistä ja merkityksellistä ikääntymistä.
Tanssitaidetta ikäihmisille avaa senioreille väyliä liikkumiseen, uusien harrastusten löytämiseen ja taiteen tekemiseen yhdessä. Hanke kannustaa ikäihmisiä pysymään aktiivisina ja tarjoaa inspiraatiota elämään arjen keskellä. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden luoda ystävyyssuhteita ja yhteisöllisiä kokemuksia, jotka auttavat lievittämään yksinäisyyttä.
Tanssi murtaa rajoja ja rakentaa yhteisöä
Hankkeen sisällöt ja muodot ovat vuosien varrella olleet monipuolisia. Toimintaan on kuuluu muun muassa maksuttomia nykytanssitunteja ja työpajoja, digitaalisia sisältöjä Lämpiö-kanavalla, vapaaehtoistoimintaa sekä erilaisia tilaisuuksia (muun muassa suosittu Valentines Disco K-65).
Tanssitaidetta ikäihmisille –hanke rikastuttaa seniorikulttuuria, haastaa ikäihmisiin liittyviä stereotypioita ja nostaa heidät keskeisiksi toimijoiksi ja taiteen tekijöiksi. Tanssin ja yhteisöllisyyden kautta hanke tukee ikäihmisten hyvinvointia, terveyttä ja elämänlaatua. Hanke myös moninaistaa nykytanssin kenttää ja tuo näyttämölle esiintyjäjoukon, joka rikkoo perinteisiä käsityksiä iästä ja nykytaiteesta. Se osoittaa, että tanssi kuuluu kaikille.
Hankkeen kohokohtina ovat tanssiteokset, joissa ikäihmiset jakavat näyttämön ammattitanssijoiden kanssa. Tähän mennessä teossarjaan on valmistunut neljä teosta.
Uusi teos saa ensi-iltansa maaliskuussa 2026.
Kokemuksia hankkeen sisältä
- ”On vaikea pukea sanoiksi mitä kaikkea tähänastinen harjoittelu on tuonut mukanaan, mutta varmaa on, että paljon enemmän kuin ikinä kuvittelin.” - esiintyjä, Satakieli
- ”Tämä hanke on todella tärkeä. Hyva,̈ kun vielä on uskoa ikärajattomuuteen. Ettei ihminen, oli minkä ikäinen tahansa, tai on "ylittänyt " jonkun iän, lakkaa olemasta tai elämästä.” - esiintyjä, Juuret
- ”Ihmettelen, että vielä tässä iässä opin aivan uusia asioita ja teen rohkeasti sellaista, mihin en voinut kuvitella pystyväni. Esimerkiksi seison yksin lavalla valospotissa aivan rauhassa 200 ihmisen edessä, ilman silmälaseja, paljain töppöjalkoineni ja liikavarpaineni - häpeämättä.” - esiintyjä, Satakieli
- “Ihmisen tarve saada tuntea kuuluvansa johonkin ei lakkaa iän mukana. Tässä ryhmässä tämä tarve täyttyy upeasti, ja kaiken lisäksi antaa loistavan mahdollisuuden löytää liikunnan ilo. Vaikka ryhmään pääsemisessä ikä oli jonkinlainen mittari, harjoittelun edetessä ikä väistyy taka-alalle. On vain tekijöitä.” - esiintyjä, Satakieli
Mediassa
Tanssijan ammatissa loppuun saakka – kuinka ikä muuttaa suhdetta tanssiin
Kulttuuriykkösen haastattelu 28.5.2025
Tanssia on pidetty nuoruuden ammattina, josta siirrytään viimeistään 40-vuotiaana katsomon puolelle. Tämä ei pidä enää paikkansa. Ikääntynet tanssijat ovat löytäneet takaisin lavalle. Heille on kysyntää ja myös yleisö on löytänyt heidät. Mistä ilmiössä on kyse? Ja mitä ikä tekee tanssijuudelle ja ajatukselle tanssista?
Keskustelemassa Susanna Leinonen, Alpo Aaltokoski ja Nina Hyvärinen.
Me teimme sen!
Artikkeli Rondo-lehdessä 05/2025
Useampikin tanssiryhmä on järjestänyt ikäihmisille suunnattuja
tanssiprojekteja. Yksi niistä oli Susanna Leinonen Companyn
Vain elämää, ei sen vähempää. Tanssia nuorempana harrastanut
toimittaja Raisa Rauhamaa oli mukana ja kertoo
työprosessista sisältä käsin.
