Toiminta

Toimintamme

Edistyksellinen nykytanssi ja baletti yhdistys ry (ENBY ry) perustettiin vuonna 2001 edistämään suomalaisen nykytanssin asemaa kotimaassa ja ulkomailla sekä ylläpitämään Susanna Leinonen Companyn (SLC) toimintaa. Yhdistyksen toiminta on yleishyödyllistä ja voittoa tavoittelematonta. Yhdistys on Suomen teatterit ry:n jäsen ja noudattaa teatterialan työehtosopimusta.

Susanna Leinonen Company on yksi kansainvälisesti kysytyimmistä suomalaisista tanssiryhmistä ja sen asema suomalaisen tanssin kentällä on merkittävä. Ryhmä on tunnettu koreografi Susanna Leinosen korkeatasoisista ja monitaiteellisista teoksista.

Susanna Leinosen tavoitteena on ryhmän perustamisesta asti ollut suomalaisten freelance- tanssijoiden ja luovan työn ammattilaisten työllistäminen. SLC on vieraillut lähes 30 maassa ja esitystoimintamme on vakiintunutta sekä ympärivuotista.

Ryhmän korkeasta taiteellisesta tasosta kertovat koreografi Susanna Leinoselle myönnetyt lukuisat palkinnot mm. Kaapeli- ja Pro Dance -palkinto, Suomi-palkinto, Tanssiteko-palkinto sekä Helsingin kulttuuripalkinto.

Vuonna 2022 Susanna Leinonen Company nousi Esittävien taiteiden valtionosuuden (VOS) piiriin. Yhdistys saa toimintaansa monivuotista toiminta-avustusta Helsingin kaupungilta.

Esitys- ja kiertuetoiminta

Yhteisötaide

Opetustoiminta ja työpajat

Yleisötyö

“Leinosen liike on tarkkaa, ankaraa ja voimakasta, monin paikoin geometrisen kulmikastakin.”

ERINOMAISUUTTA 28/01/2024