Tanssija

Elisa Tuovila

Elisa Tuovila on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2015. Valmistumisen jälkeen hän on työskennellyt ja esiintynyt mm. Laura Pietiläisen, Mia Malviniemen, Heli Keskikallion ja Soili Huhtakallion teoksissa. Lisäksi Elisa on työstänyt omia koreografioita yhdessä Sanni Giordanin kanssa, joista viimeisin ExorSisters presents: the great ghosts of personal dance history esitettiin lokakuussa 2019 UrbanApa x Ateneum-tapahtumassa.

Elisa on työskennellyt tanssijana Susanna Leinonen Companyssa vuodesta 2014 lähtien.

Taiteellisessa työskentelyssä Elisaa kiinnostaa fyysisten, psyykkisten sekä sosiaalisten prosessien havainnointi. Hän sekä rakastaa että vihaa jatkuvassa muutoksessa olemista. Taiteen avulla Elisa pyrkii jatkuvasti kohti kehollisia tiloja ja hetkiä, joille ei ole vielä löytynyt sanoja.