← Takaisin

Viileät naiset, tunteikkaat miehet

Susanna Leinosen vuonna 2005 Ruotsin Kuninkaalliselle baletille tekemä Chinese Objects nähtiin ensimmäisen kerran Suomessa Aleksanteri tanssii –festivaalilla. Sen visuaalisuutta on tuunattu uuteen uskoon. Tällä kertaa mukana ei ole Leinosen luottovalaisija, ihmemies Mikki Kunttu, mutta Hanna Käyhkön visualisoinnissa on samaa taikaa ja tehoa. Näkymät ovat hyvin cooleja ja itsetietoisen tarkkaan määriteltyjä.

Tanssijoiden asut johdattavat ajatukset konemaailmaan ja samaan vie myös liikekieli, joka on kulmikasta robotti-ilmaisua. Se muistuttaa läheisesti electric boogieta. Tanssijat Heidi Lehtoranta ja Laura Lohi ovat ilmaisussaan erittäin intensiivisiä ja vievät liikkeet joka lihaksella loppuun.

Myös musiikki on samasta maailmasta. Kasperi Laineen teollisuusrahina ja pauhu on katkonaista, mutta teoksen suvantokohdissa vie yllättäen pentatonisuudessaan Aasiaan. Susanna Leinosen tanssiteos on jälleen kokonaistaideteos, jossa jokaisella elementillä on lopputuloksessa yhtä suuri vaikutus kuin koreografialla itsellään. Duetosta ei oikein voi puhua, vaikka teoksessa onkin kaksi tanssijaa. Jutusta puuttuu kokonaan lämpö ja inhimilliset kontaktit. Se on lähes kliininen.

Jussi Tossavainen
Helsingin Sanomat 29.1.2009