Helsinkiläisen Susanna Leinonen Companyn 10-vuotisjuhlavuoden ensi-iltateos ei tarjoile värikkäitä ilmapalloja ja kermakakkua auringonpaisteessa. Koreografilleen ominaisesti Sokea mieli pukeutuu tummiin sävyihin, liikkuu tiedostamattoman alueilla ja ihmissuhteiden tunnemuutoksissa ja tekee sen jälleen takuuvarman tyylikkäästi.

Sokean mielen kohtauksissa ei rakenneta mitään tarinaa vaan pikemmin sen konsepti antaa kehyksen, tarttumapinnan. Neljän upean nais- ja kahden miestanssijan liike vaikuttaa viittaavan tiedostamattoman yhtäkkisiin esiin purkautumisiin niin ihmisten välisissä suhteissa kuin yksinolossa.

Tanssijat vaikkapa kävelevät matemaattisissa kuvioissa kuin mielen automatisoitumista ja jopa pakkomielteistä toistoa kuvaten kunnes yhtäkkiä ryntäävät rajusti. Duetoissa liikkeen laatu saattaa muuttua ääripäästä toiseen niin, että sekä aggressiivisuus että pehmeys ovat käsin kosketeltavasti läsnä.

Sokea mieli -teosta seuratessa vakuuttuu tekijäjoukon visuaalisen mielikuvituksen voimasta. Yksittäisissä kohtauksissa on hurjaa kauneutta. Esimerkiksi silloin, kun Erika Turusen suunnittelemaan pitkänpitkään hamelaahukseen tarttuu tuuli, joka saa sen lentämään.

Marianne Laguksen valosuunnittelu ja Turusen puvustus luottavat tummaan sävytykseen. Valaistus muuntuu monipuolisesti, mutta loppua kohden alkaa turtua tummuuteen ja liikevyöryn jatkumoon.

Kohokohtana video

Teoksen kohokohdaksi muodostuu liikkuvan kuvan ja livetapahtumien hedelmällinen yhteensovittaminen. Jouka Valkaman video on itsessäänkin huikean kaunis ja jännitteinen taideteos. Se heijastetaan kankaalle, jonka läpi ajoittain näkyy tanssijoiden liikettä reaaliajassa.

Videon liikekuvat tulevat kankaalta välillä ulos näyttämötilaa hahmojen heijastuessa myös lattiaan. Teknisesti huiman hienosti toteutetussa videossa käytetään oivallisesti hyväksi hidastusta, slow-motion -kuvaa, jonka ansiosta tanssijoiden väliset tunnetilat ja fyysiset kontaktit tulevat konkreettisen selväpiirteisiksi ja yksityiskohtaisiksi.

Video antaa näkyjä niin valoseinästä kuin valuvasta vesiverhosta, tanssijoiden hiljaisista mutta samalla tuskaisista huudoista. Kasperi Laineen äänimaailma täydentää hätkähdyttävästi sekä videotapahtumat että livetanssin kuulokulmaksi maailmaan, jossa alitajunta puskee esiin rakentavana ja tuhoavana.

 

Kaisa Kurikka, Turun Sanomat 3.4.2011