← Takaisin

Sokea mieli on audiovisuaalinen tunnemyrsky

Susanna Leinonen Company viettää kymmenvuotisjuhliaan. Komeasti viettääkin!

Susanna Leinosen uutuusteos Sokea mieli on suoranainen tajunnanpäräyttäjä tai ainakin audiovisuaalinen tunnemyrsky. Se suorastaan hyökyy katsojan päälle lumoten ja hypnotisoiden.

Ainakin alkupuoli, joka koostuu Jouka Valkaman upeasta videosta. Tämä on ehkä huikein näkemäni tanssivideo. Mediakeskus Lumeen näyttämöllä rajat hämärtyvät fantastisesti, jättihahmot räjähtävät ja syöksyvät kolmiulotteisina kohti katsojaa – ilman 3D-laseja. Välillä näkyy välähdyksiä “oikeista” tanssijoista valkokankaan takaa.

Tehoja täydentää Leinosen luottosäveltäjän Kasperi Laineen suggestiivinen äänimaailma, joka toimii kuin liimana pitäen episodimaisen teoksen kauniisti kasassa. Tuulikoneineen ja savuineen Sokea mieli on todellinen minispektaakkeli. Erika Turusen asut ovat synkänmustia, mutta niissä on jännittävän viistoja ja epäsymmetrisiä yksityiskohtia.

Koko esitys on sekin synkähtävän mustanpuhuva. Sokea mieli kertoo vastavirtaan pyristelevästä yksilöstä, mutta itse koin sen enemmän abstraktina elämyksenä. Virtatematiikkaa siinä kyllä voi halutessaan nähdä. Videossa vesi virtaa vuolaasti, reaalinäyttämöllä tuulikoneet puhaltavat savua, jota valokeilat leikkaavat. Yksi näyttävimmistä kohtauksista on, kun tanssijan hameen pitkä laahus alkaa elää omaa elämäänsä melkein tukehduttaen kantajansa.

Leinosen tyyliin mikään ei tunnu improvisoidulta, vaan pikemminkin millimetripaperille tehdyltä loppuun saakka pohditulta analyysiltä. Alkupuoli on kypsyttelyä ja odottelua, kunnes katsoja palkitaan kaikkien kuuden tanssijan saapuessa yhdessä näyttämölle. Robottimainen ryhmäliike on suggestiivisuudessaan yhdessä Laineen musiikin kanssa kerrassaan ainutlaatuista.

Susanna Leinonen Companyn vahvuus on aina ollut voimakas tiimityö. Sokea mieli -teoksestakin voi epäröimättä käyttää ilmaisua kokonaistaideteos. Lopusta voisi karsia hiukan pois. Paikalleen jämähtävä tanssi syö aavistuksen wau-efektistä.

 

Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 3.4.2011