Tuoreessa Romeo & Julia -tanssiteoksessa kuoleman aavistus heijastetaan valkokankaalle suurina kasvokuvina. Valkeaksi kalkitut kasvot ja kiinni kursitut, silti irvistelevät suut muistuttavat Meksikossa tärkeän vainajien muistojuhlan Kuolleiden päivän naamioita.

Koreografi Susanna Leinonen ja Suomen kansallisbaletin tanssija, koreografi Jouka Valkama tuovat ensimmäisessä yhteisessä koreografiassaan lavalle fragmentaarisia viitteitä William Shakespearen maailmankuulusta rakkaustarinasta ja Sergei Prokofjevin sävellyksestä. Kokonaisuus nytkähtää kuitenkin omille kekseliäille urilleen jo alkutaipaleella.

Leinosen aiemmista töistä tutut, orgaanisina ja abstrakteina soljuvat liikerakennelmat ovat näkyvillä. Nyt ne yhdistyvät Valkaman liikekieleen, jossa on heijastumia myös baletin kuvittavammasta ilmaisusta. Leinosen käsialaa on Capulet-suvun tanssi, Valkaman puolestaan hänen ja Sam Vaherlehdon Montaguen miesten tanssi.

Valkaman tulkitseman Romeon ja Natasha Lommin tanssiman Julian duetot ovat tyylikkäitä, mutta on vaikea uskoa, että tämän tulkinnan vähäeleiset ja tyylitellyt rakastavaisten kohtaamiset johtaisivat Romeon ja Julian tarinan epätoivoisiin tekoihin.

Maailmankuulu kehystarina asettaakin helposti odotuksia. Nyt monenlaisille tulkinnoille tilaa jättävän loppuhetken voi nähdä kuoleman sijaan myös rakkauden ja ystävyyden lopullisena lähtönä.

Valkaman vaikuttavimmaksi luomukseksi nousevat hopeanharmaisiin lavasteisiin heijastetut videot. Vesipisaroiden putoillessa koko valkokankaan mitalta naiset ja miehet ja suvut kohtaavat ja päätyvät paiskomaan toisiaan veteen ja pinnan alle. Pariskunta Leinonen-Valkaman teos on tarkkaan punnittu kokonaisuus, mutta Leinoselle tyypillinen hengästyttävä intensiivisyys jää tällä kertaa hienoiksi hetkiksi siellä täällä.

 

Hannele Jyrkkä, Helsingin Sanomat 2.12.2012