← Takaisin

Matka unen ja mielen syvyyksissä

Koreografi-tanssija Susanna Leinonen ja hänen ryhmänsä ovat yksi 2000-luvun kiitetyimpiä ja kansainvälisesti tunnetuimpia nykytanssimme edustajia. Leinonen on jo ensimmäisestä teoksestaan Ei kukaan, vain ystäväsi (2000) lähtien luonut töissään sekä omaperäistä ja persoonallista liikekieltä että myös visuaalista ja sisällöllistä maailmaa, joka on yhtä aikaa sekä lumoavaa että salaperäisen outoa. Hän on myös kerännyt ympärilleen tekijätiimin, jonka pitkäaikaisempia jäseniä ovat säveltäjä Kasperi Laine ja pukusuunnittelija Erika Turunen.

Nämä molemmat luottotekijät ovat olleet mukana myös Leinosen uusimman teoksen, viime viikolla Stoassa ensi-iltansa saaneen soolon Grain valmistumisessa. Muut tekijät ovat valoista ja videosta vastaava Marianne Nyberg sekä maskeeraaja Kaisu Hölttä.

Leinosen töiden nimet ovat usein yhtä monimerkityksisiä kuin itse esityskin. Näin myös tällä kertaa. Grain tarkoittaa jyvää, mutta se on myös osa sanontoja ”ei totuuden häivääkään” tai ”kulkea myötä/vastakarvaan”. Jyvän tai perhosentoukan kotelon mallinen on myös se päähine, josta tanssija tavallaan kuoriutuu esityksen alussa.

Leinosen soolo on kuin pakeneva uni, joka liikkuu painajaisen rajamailla. Videon tyhjistä ja raunioituneista huoneista, loputtomista käytävistä ja pysähtyneestä kellosta voi löytää osviittoja teokseen. Musiikki on kuin kirskuvaa, levyä edestakaisin runnovaa hälyä, joka välillä kuin kaikuna menneisyydestä pehmenee pätkäksi vanhaa, rahisevaa laulua.

Leinosen hahmo tuo yhtä aikaa mieleen sekä avaruussarjojen taistelijat että menneisyyden kuvitteelliset naissoturit. Mustan, valkoisen ja haalean ruskean sävyissä liikkuvassa lavastuksessa ja puvussa Leinosen rinnan ympäri kiristetty punainen nauha on kuin avoin haava kokonaisuudessa.

Valaistus on armoton pehmeistä sävyistään huolimatta ja näyttää tanssijan lihasten jokaisen liikahduksen. Pysähdysten katkomat liikesarjat ovat kulmikkaita ja teräviä, mutta käsien kuviot paljon pehmeämpiä ja elastisempia.

Teoksen lopussa alas lankeaa vesiverho, jonka läpi tanssija astuu. Onko se puhdistava vai ravitseva, sen saa katsoja päättää itse. Tuhoava se ei ainakaan ole.

Grain on viimeistelty, harkittu ja hiottu kuin kiillotettu viljan jyvä. Se on yhtä aikaa kiehtova ja salaisuutensa säilyttävä teos, jota ei ole tarkoitettukaan yksioikoisesti tulkittavaksi.

Annikki Alku
Uutispäivä Demari 3.6.2008