Warning: Creating default object from empty value in /var/www/fs4/50/susannal/public_html/wp-content/themes/susanna/functions/admin-hooks.php on line 182

← Takaisin

Kaira poraa suhteen ytimeen

Hienompaa käynnistystä ei vuoden festivaaliksi valittu Kuopio tanssii ja soi olisi voinut ansaita kuin Susanna Leinosen kantaesityksen Kaira. Festivaalin tilausteos on liikkeestä, tilasta, valosta ja musiikista koostuva mykistävä kokonaistaideteos. Se on yksinkertaisesti visuaalinen huippuelämys, jonka kokeminen herkistää aistit äärimmilleen.

Leinonen jaksaa hämmästyttää alati uudistumalla, mutta silti oman näkemyksensä säilyttäen. Apuna hänellä on tuttu unelmajoukkue, jonka luomat osaset loksahtelevat kokonaisuuteen kuin taikaiskusta.

Mikki Kunttu on suoranainen valojen maagi. Hän ei vain tee valoja vaan luo valoarkkitehtuuria. Hänen luomuksensa jäävät elämään jälkikuvina verkkokalvoille.

Kuntun hämmästyttävät katosta ufon lailla laskeutuvat valohärvelit ovat silkkaa fantasiaa. Välillä huomaa seuraavansa pelkästään valojen yksinkertaista tanssia, joka elää omaa elämäänsä fyysisistä tanssijoista piittaamatta.

Musiikin tehnyt Kasperi Laine on niin ikään Leinosen luottokollega. Musiikissakin on tuttua, mutta samalla uutta. Säröisellä ja pätkivällä äänimaisemalla on oma tehonsa, mutta yhtäjaksoiseen ja kehittyvään vaiheeseen tullessaan se saa lähes suggestiivisia piirteitä. Uudelta tuntuvat myös hienot Aasia-vaikutteet.

Erika Turunen on taitava ja luova pukusuunnittelija, mutta tällä kertaa hänen tummanpuhuvat asunsa jäävät mustalla näyttämöllä hieman pimentoon.

Kairassa Susanna Leinonen on kertonut käsittelevänsä ihmissuhteita ja niiden ytimeen pureutumista – kairan lailla. Voi sen teoksesta toki nähdä tai olla näkemättä. Vahvimmin kenties Leinosen ja Jouka Valkaman duetossa, joka on toistensa ympäri kiertymistä, toisen muokkaamista ja toisen liikkeen estämistä.

Kertovuus ei silti nouse Kairassa pääosaan, vaan hieno ja omaperäinen liike. Se on tuttua Leinosta, jossa koko kehoa käytetään kokonaisvaltaisesti. Erityisesti ylävartaloa, hartioita ja päätä. Tehokkaimpia ovat pyöreät ja kierteiset liikkeet, jotka katkeavat äkisti kuin seinään.

Leinosen tanssijat muodostavat myös tasavahvan ensemblen, jossa kukaan ei nouse päätähdeksi. Liike vaatii tanssijoilta vahvaa klassisen tekniikan hallintaa, mutta myös tulkintaa.

Kaikki noudattavat Leinosen liike-estetiikkaa, mutta ovat silti yksilöitä omine näkemyksineen. Uskon, että koreografi on silti pidellyt lankoja visusti omissa käsissään.

Teos kasvaa hienosti. Alun soolot ja duetot kehittyvät ja synnyttävät kestävän jännitteen, joka huipentuu lopun ryhmäkohtaukseen. Säästeliäästi käytetyn efektin teho vähintään tuplaantuu. Alku ja loppu ovat yllättävässä antikliimaksisuudessaan riemastuttavan vaikuttavia. En kerro miten. Menkää katsomaan, kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Leinonen on mestari rakentamaan toimivan kokonaisuuden ja ymmärtää tanssiteoksen rakenteen täydellisesti. Viisikymmenminuuttisessa ei ole mitään liikaa eikä liian vähän.

Jussi Tossavainen
Helsingin Sanomat 17.6.2006