Valosuunnittelija

Marianne Lagus

”Olen aina ihaillut Susannan yksityiskohtaista ja hiottua visuaalista tyyliä – olin innoissani päästessäni tekemään yhteistyötä hänen kanssaan!” Marianne Lagus

Marianne Lagus on valmistunut vuonna 2000 valosuunnittelijaksi Rose Bruford Collegesta Lontoosta. Hän on suunnitellut valaistuksen moniin nykytanssi-, teatteri- ja uuden sirkuksen tuotantoihin, joita on esitetty myös kansainvälisillä festivaaleilla. Marianne toimii valosuunnittelijana Circo Aereossa ja Improvisaatioryhmä Stella Polariksessa, jonka jäsen hän on ollut vuodesta 2001. Hän opiskelee tällä hetkellä elokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa elokuva- ja lavastustaiteen osastolla. Lisäksi hän on valmistanut valo- ja tilainstallaatioita taidetyöryhmä Kajossa, jonka perustajajäsen Marianne Lagus on.

Lagus on suunnitellut valot ja videon Susanna Leinonen Companyn teokseen Grain.