Säveltäjä

Kasperi Laine

”Yhteistyö Leinosen kanssa on musiikintekijälle haastava ja kehittävä työ, sillä hänen teoksissaan musiikki ja äänimaailma ovat isossa osassa. Meidän esteettinen käsityksemme on myös aika samankaltainen, joten minun ei tarvitse imitoida jotain jo-olevaa musiikillista tyyliä, vaan voin etsiä ja tuottaa itseni kuuloista materiaalia, josta sitten pyritään rakentamaan teokseen dramaturgisesti rikas ja eheä maailma. Olen tehnyt Leinosen kanssa useampia töitä. Joka kerran yritän ylittää itseni.” Kasperi Laine

Tunnusomaista säveltäjä/äänisuunnittelija Kasperi Laineen musiikille on sen kokeellisuus ja omintakeisuus. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitokselta keväällä 2007 ja nykyään hänen äänimaailmojaan kuulee niin suomalaisilla äänitteillä kuin teatteri- ja tanssiteoksissakin. Laine on työskennellyt mm. Martina Martin, Anna Viitalan, Mikki Kuntun, Egill Pärlssonin, Susanna Kuparisen ja Jukka Viikilän produktioissa (Reflections, Orlando, 7/1 veljestä, Olen kuullut on kaupunki tuolla, Electronic city, Kuningas Lear, jne). Myös lukuisissa Arja Tiilen tanssiproduktioissa (Kiasma, URB), Freak-a-zo (Zodiak), Deadly after dark (Zodiak) sekä Kukaan ei katso (Kuopion kaupunginteatteri) kuullaan Laineen musiikkia ja äänisuunnittelua.

Yhteistyö Susanna Leinosen kanssa alkoi vuonna 2004 teoksessa Häiritty hiljaisuus. Sittemmin Laine on säveltänyt musiikin Susanna Leinonen Companyn teoksiin Chinese Objects, Kaira, Grain, And the Line Begins to Blur, Sokea mieli, Touch of Gravity ja SEE | OBEY sekä Leinosen kansainvälisiin tilausteoksiin fragile | entity, Transient Horizon ja Breaking the Fury.